CASE: Efetta Oy – Kanssakulkija

Kaamoksesta kevätaurinkoon

Kimmo Kakko astui Efettan toimitusjohtajaksi 1.4.2021 erittäin haastavassa tilanteessa. Yhtiöllä oli takanaan edelliseltä vuodelta yli kahdensadantuhannen euron tappio ja vuoden 2021 ensimmäiset 3 kk ennustivat tulevan tilikauden tappion olevan vähintään yhtä suuri. Eikä henkilöstön tyytyväisyyskään näyttänyt olevan kovinkaan hyvällä tasolla, NPS -37. Yhtenä vakavasti harkittuna vaihtoehtona omistajien toimesta oli yrityksen alasajo, mikäli suunta ei muuttuisi.

Efetta Oy:n hallitus antoi uudelle toimitusjohtajalle selkeän ja hyvin yksinkertaiselta kuulostavan tehtävän, ”Yhtiön kannattavuus on saatava kääntymään positiiviseksi, ja subito!”  Se mitä hallitukselta jäi sanomatta, oli kuitenkin selvää, mikäli positiivista käännettä ei pian näkysi, toimitusjohtajan ja yhtiön Via Dolorosa olisi valmis ja matka kuolemanlaakson läpi alkaisi . Kimmo tiesi sielunsivistyneenä miehenä, että Albert Einstein on todennut seuraavasti: ”Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta.”, joten oli selvää, että omistajien haluama käänne vaati toimintakulttuurin, organisaatiorakenteen ja tuloksellisuuden muuttamista. Tilannetta vaikeuttivat entisestään sekä COVID-19-pandemia että 2022 alussa alkanut sota Euroopassa, jotka vaikuttivat laajasti niin toimintaympäristöön kuin myöskin ihmisten mielialaan. Kaiken tämän keskellä Kimmo itse valmistautui myös työuransa viimeisiin vuosiin ennen eläkettä.

Erittäin työntäyteisen kesän 2021 ja sen jälkeisen syksyn jälkeen, yhtiön hallitus oli vakuuttunut Kimmon akuuttien toimenpiteitten jälkeen, etenkin kun huhtikuussa arvioidun, yli 200 t€ tappion muuttuessa ”vain” n. 100 t€ tappioksi, että pienilläkin toimilla saadaan positiivisia asioita aikaiseksi. Lisäksi hallitus hyväksyi Kimmon esityksen toimintatavan muutoksesta, mikä jälkikäteen osoittautui myös asiakkaiden kannalta onnistuneeksi ratkaisuksi. Näin, ainakin välitön Via Dolorosa oli vältetty.

Mutta työtä hallituksen asettamaan lopputulokseen oli paljon, samoin haasteita. Yhtenä pimeänä aamuna – huonosti nukutun yön jälkeen – , kun käänteen tekeminen tuntui aivan liian raskaalta ja mieleen hiipi itsetutkiskelun ja ”itsetuskiskelun” (Kimmon säännöllisesti harrastama itseruoskinta) jäljltä suorastaan epätoivo, Kimmo ymmärsi ja hyväksyi, että tästä ei toimitusjohtajana selvitä yksin. Tarvitaan ulkopuolista apua. Vaikka hänellä oli jo hyvä vertaistuki joukko taloushallinnon sekä esimiestyön ammattilaisista sekä oma vaimo, niin Kimmo huomasi tarvitsevansa myös jotakuta, jolla on laaja näkemys kokonaisvaltaisesta ja hyvin yksinäisestä liiketoiminnan johtamisesta. Henkilöä, jolla on kyky huomioida kaikki tarvittavat palapelin osaset samaan aikaan, henkilöstö, asiakkaat, hallitus, yhtiön jatkuvuus ja etenkin sen kehittäminen.

Kimmon ei tarvinnut kauaa miettiä, kun mieleen tuli More Than Training Companyn Joshua, jolle lähettikin tekstiviestin saman tein. Joshua soitti viestin saatuaan muutaman minuutin kuluttua takaisin Kimmolle ja parin minuutin puheluksi tarkoitettu hetki venähtikin yli tunnin mittaiseksi sparraukseksi, jonka aikana aurinko alkoi taas paistaa niin ulkona kuin Kimmon sielussa. Tässä puhelussa kylvettiin siemen tulevan reilun 3 vuoden yhteiselle käänteentekemisen ja kanssakulkemisen matkalle.

Toimitusjohtajan kanssakulkija

Toimitusjohtajuus on yksi maailman yksinäisimmistä ammateista, jossa ollaan jatkuvasti hallituksen, asiakkaiden ja henkilöstön välisessä ristipaineessa. On myös asioita, joista ei voi puhua oikein kellekään. Tässä kosmisessa yksinäisyyden kolmiossa Joshua tarjosi toimitusjohtajalle korvaamattoman arvokkaat korvat, sekä keskustelukumppanin, jonka kanssa sparrata säännöllisesti kuukausittain kaikkein vaikeimmista aiheista niin, että ennen sparrausta sumeat asiat olivat yhteisen hetken jälkeen täysin kirkkaat ja toimintasuunnitelma tekemistä vaille valmis.

Ehkä kaikkein arvokkainta näissä valmennushetkissä oli kuitenkin se, että ne nostivat aina henkilökohtaisen toimintakyvyn taas uudella tasolla, jos arjen ahtaus oli päässyt sitä liikaa latistamaan. Toimitusjohtajan coachingissa Joshuan henkilökohtaisella toimitusjohtajataustalla on varmasti ratkaiseva merkitys, koska hän ymmärtää toimitusjohtajuuteen liittyvät ilot ja surut henkilökohtaisesti ja pystyy tarjoamaan juuri oikeanlaista vertaistukea toimitusjohtajalle.

Visio toimintakulttuurin ja organisaatiorakenteen muutoksen pohjana

Toimintakulttuurin ja organisaatiorakenteen muutoksen pohjalle tarvittiin selkeä päämäärä, jota kohti edetä. Samalla tarvittiin myös selkeä visio siitä, miten Kimmo selviää urakasta täysissä sielun ja ruumiin voimissa horisontissa siintävälle eläkkeelle, siten että voi tuossa hetkessä tyytyväisenä ja mahdollisesti myös ylpeänä, katsoessaan taaksensa omaa elämän uraansa. Syntyi kaksi osainen visio, jossa organisaation visio tiivistyi Kimmon lanseeraamaan HaHiTi-muotoon ja Kimmon henkilökohtainen visio Joshuan lanseeraamaan Tahiti-muotoon.

HaHiTi-visio tarkoitti Haluttua ja Himoittua Tilitoimistoa, joka tarkoitti käytännössä hyvinvoivaa ja osaavaa henkilöstöä, joka pysyy Efettan palveluksessa tuottaen asiakkaille laadukkaita palveluita niin, että Efettan liiketoiminta on kannattavaa ja tuottavaa. Tahiti-visio puolestaan tarkoitti sitä, että Kimmo voisi onnistuneen käänteen tekemisen jälkeen jäädä tyytyväisenä ja elinvoimaisena nauttimaan eläkepäivistään Saimaan rannalla, eli henkilökohtaisessa Tahiti-paratiisissaan.

Vision mukaista toimintakulttuurin ja organisaatiorakenteen muutosta vahvistettiin koko organisaation osallistavalla valmennuksella, jossa määriteltiin yhdessä selkeä suunnitelma siitä, kuinka toimintaa tehostetaan, laskutusastetta nostetaan ja kuinka työn ja asiakkuuksien ympärille organisoidutaan uudella tavalla enemmän tiimivetoisesti. Jokainen työntekijä sitoutui valmennuksessa yhteiseen suunnitelmaan, joka kiteytettiin yhden sivun ”tuloskortiksi”.

Tuloskortin etenemisen seuraamista ja toimitusjohtajan henkilökohtaista tukemista jatkettiin säännöllisillä 1-2-1 -kvartaalisparrauksilla. Nämä sparraukset olivat kultaakin arvokkaampia, koska muutosmatkan aikana tuli jatkuvasti uusia, ulkopuolisten tahojen aiheuttamia haasteita, ”pommeja” ja myrskyjä vastaan, joiden keskellä visiotkin meinasivat jäädä savu- tai sumuverhon taakse samalla kun toimitusjohtajan oma jaksaminen oli kaikista koettelemuksista kovilla.

Tuloskäänne, yrityskauppa ja eläköityminen

Matka vuoden 2021 huhtikuun ennustetilanteesta, yli 200 000 € tappiosta toteutuneeseen vain 100 000 € tappioon, ja sen jälkeen aina vuosittain puolittaen edellisen vuoden tappion aina vuoden 2024 alkuun, oli raskas. Mutta lopulta vuonna 2024 toimintakulttuurin ja organisaation muutokset näkyivät myös tuloslaskelmassa ja taseessa haluttuna lopputuloksena, eli tulos kääntyi plussalle. Myös henkilöstön tyytyväisyys (NPS) oli kääntynyt huimaan nousuun Kimmon aloitushetken –37:stä , mittaushistorian parhaimpaan tulokseen (E)NPS +45 (10/2023).    

Tämän seurauksena Efettan HaHiTI-visio, haluttavasta ja himoittavasta tilitoimistosta toteutui, kun yhtiön liiketoiminta myytiin vuoden 2025 alussa erinomaisella arvostustasolla eteenpäin uudelle omistajalle. Näin tuli päätökseen myös Kimmon palvelusaika toimitusjohtajana ja hän jäi erittäin ansaitusti, ja itsekin uran päätöksen lopputulokseen tyytyväisenä, nauttimaan omasta henkilökohtaisesta Tahiti-paratiisistaan eläkkeelle. Erityisen arvokasta oli se, että Joshuan kanssa ei pelkästään sparrattu ajasta toimitusjohtajana, vaan myös siitä, millaisia asioita eläkkeelle jäämiseen ja eläkkeellä olemiseen liittyy.

Copart Suomi Selkeällä strategialla kohti muuttuvaa markkinaa

Jutellaan enemmän!

Jätä yhteystietosi niin ollaan yhteyksissä ja tehdään enemmän kuin!