Miksi maasto on tärkeämpi kuin kartta?
Kesän koittaessa on tullut aika aloittaa taas suunnistuskausi. Suunnistamisessa ja strategiassa on yllättävän paljon samoja elementtejä. Jokaisella toimitus- ja strategiajohtajalla on varmasti ollut ensikohtaamisensa strategian kanssa, aivan kuten suunnistajilla ensimmäinen rastikokemus partiossa tai kortteli- ja iltarasteissa. Molemmissa lajeissa –strategiatyössä ja strategian toimeenpanossa tai reittisuunnitelmien laadinnassa ja toteutuksessa – ollaan harvoin Jukolan voittajia ensikertalaisina. Molemmat vaativat harjoittelua, tietoa, taitoa ja tuntemusta.
Kartta ja kompassi
Kun suunnistaja lähtee matkaan, hänellä on kartta ja kompassi. Kartta edustaa strategiaa – huolellisesti laadittua reittisuunnitelmaa, joka näyttää reitin kohti tavoitetta. Kompassi on organisaation arvot ja visio, jotka ohjaavat päätöksentekoa ja pitävät suunnan selkeänä.
Vaikka kartta olisi kuinka tarkka, maasto lopulta määrää matkan etenemisen haastavissa ympäristöissä, joissa yllätykset ovat sääntö eivätkä poikkeus. Suunta eli innostava visio pitää kuitenkin päämäärän selvänä ja auttaa tarvittaessa menemään läpi käsivarsia raapivan tiheikön tai yli pohkeita hapottavan rinteen. Siksi kyky visioida on ensiarvoisen tärkeää onnistuneessa strategiatyössä ja strategian toimeenpanossa.
Maasto muuttuu ja suunnistaja sopeutuu
Maasto, eli todellinen toimintaympäristö, muuttuu jatkuvasti. Luonto ja olosuhteet voivat yllättää: polku voi olla umpeenkasvanut, ojan vedenpinta noussut, suo paljon kosteampi kuin kartalla, ja sääolosuhteet voivat muuttua hetkessä. Samalla tavalla yritysmaailmassa markkinat voivat muuttua, kilpailutilanne kiristyä ja asiakkaiden tarpeet kehittyä odottamattomasti. Tällöin suunnitelma, vaikka se olisi kuinka hyvin laadittu, voi menettää merkityksensä, ellei se ota huomioon maaston muuttumista. Tällöin on tärkeää tehdä niin kuin toinen tämän blogin kirjoittajista teki iltarasteilla Kirkkonummen korvessa: pysähtyä ja tehdä uusi parempi reittisuunnitelma. Vauhti ei korjaa virheitä suunnistaessa, eikä varsinkaan strategiassa.
Nykyään puhutaan paljon ihmisten ja organisaatioiden resilienssistä ja yleisestä sopeutumiskyvystä. Taitava suunnistaja ei seuraa koskaan pelkästään karttaa, vaan osaa lukea maastoa ja mukautua sen muutoksiin. Suunnistaja eli metsien strategi käyttää karttaa ja kompassia työkaluina, mutta on valmis muuttamaan reittiään tarpeen mukaan. Menestyksekkäässä strategiassa ja strategian toimeenpanossa tarvitaan siis sopeutumiskykyä ja joustavuutta. Yksi toimitusjohtajan tai strategiajohtajan avaintaidoista onkin olla valmis arvioimaan suunnitelmaa uudelleen ja tehdä tarvittavat muutokset, jotta pysytään oikeassa suunnassa. Nykyisin jäykistä 5–10 vuoden strategiakausista onkin siirrytty lyhyempiin 1–3 vuoden strategiakausiin tai jopa kokonaan rullaaviin strategioihin.
Reaktiivinen ja proaktiivinen lähestymistapa
Kun maasto yllättää, reaktiivinen lähestymistapa voi olla välttämätön. Tämä tarkoittaa kykyä toimia nopeasti ja tehokkaasti odottamattomissa tilanteissa. Toisaalta proaktiivinen lähestymistapa, joka perustuu ennakointiin ja valmistautumiseen, auttaa tunnistamaan mahdollisia haasteita etukäteen. Hyvä strategia yhdistää molemmat lähestymistavat: se on riittävän joustava reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin, mutta samalla ennakoiva ja valmistautunut. (Toimitus)johtajalle proaktiivinen tapa toimii useimmiten paremmin kuin reaktiivinen, koska ensimmäinen säästää ihmisiä. Kuten Reserviupseerikoulussa kurssin johtajakin totesi: ”Hiki säästää verta.”
Ihmiset ja yhteistyö
Suunnistus ei ole pelkästään yksilösuoritus; se voi olla myös joukkuelaji, kuten erilaiset viestit osoittavat. Yhteistyö ja kommunikaatio ovat avainasemassa, kun etsitään parasta reittiä ja toisaalta kun reittiä edetään.
Toinen tämän blogin kirjoittajista suunnisti ensimmäisen Jukolan viestinsä Lukkari-Jukolassa Mynämäellä vuonna 2022. Joukkueessa rooli valikoitui ankkuriksi. Ilman muissa joukkueissa suunnistaneita 7. osuuden suunnistajia olisi tuskin tullut selvittyä maaliin. Joko taito tai tahto olisi todennäköisesti loppunut yksin kesken. Sen takia suunnistaessakin tarvitaan ihmisiä ja yhteistyötä.
Sama pätee strategiaan: onnistuminen edellyttää yhteistyötä, jaettua näkemystä ja avoimen viestinnän kulttuuria. Kun kaikki tiimin jäsenet ymmärtävät päämäärän ja ovat sitoutuneita siihen, on helpompi mukautua maaston muutoksiin ja saavuttaa tavoitteet yhdessä tekemällä oikeita asioita. Vaikea matka muuttuu vain vaivalloiseksi.
Hyvä strategia ei ole kiveen hakattu suunnitelma, vaan elävä ja joustava prosessi, joka kuuntelee ympäristöään ja sopeutuu sen muutoksiin. Kuten suunnistuksessa, myös strategiassa menestyvät ne, jotka osaavat yhdistää suunnitelman ja todellisuuden ja joiden päätöksenteossa maasto – todelliset olosuhteet – on lopulta tärkein tekijä yhdessä ihmisten kanssa.
Mikäli haluat jutella lisää joko strategiasta tai suunnistuksestaa, ole yhteydessä, niin avaamme mielellämme ajatuksiamme aiheesta!
