”Johtamisen pelikirjassani on aina keskiössä ihminen. Kaikilla on oikeus hyvään johtamiseen.” – Marko Orpana, toimitusjohtaja, Mäkelä Alu Oy
”Mäkelä Alun strategiassa ihminen on keskiössä, ja päämäärät ovat kunnianhimoisia. Esihenkilötyö on avainasemassa siinä, että meillä on mahdollisuus päästä päämääriimme.” – Tero Suomalainen, tuotantojohtaja
Kun henkilöstökyselyssä ilmeni, että esihenkilötyön arvostus oli lähtenyt laskuun, oli aika toimia. ”Olen jo vuosia puhunut esihenkilövalmennuksen tarpeesta, mutta aiemmin aika ei ollut oikea. Nyt työyhteisökyselyn tulokset antoivat selkeän signaalin – tarvitsimme kehitystä ja yhteistä suuntaa,” kertoo henkilöstöjohtaja Jenni Hautakangas.
Johtoryhmässä ajatus kirkastui: jos haluttiin saavuttaa kunnianhimoiset päämäärät, oli varmistettava, että esihenkilöillä on tarvittavat taidot ihmisten johtamiseen. ”Meillä on todella osaavia esihenkilöitä, mutta arjen ihmisten johtaminen – miten tilanteita ratkotaan, miten johdetaan tunteita ja toimintaa – siinä oli kehitettävää. Halusin tuoda johtamiseen positiivista vaativuutta käskyttämisen sijaan,” toimitusjohtaja Marko Orpana kuvailee päätöksen taustoja.
Oikea kumppani muutoksen tueksi
Esihenkilöiden valmennusohjelman toteuttajaksi valittiin More Than Training Company ja valmentajat Janne Kolehmainen ja Jaakko Lintunen. Valintaan vaikutti erityisesti yksi asia: tapa, jolla MTTC lähestyi yhteistyötä.
”MTTC oli kuuntelijana paras. Heillä oli aito halu ymmärtää, keitä me olemme, ja mitä me teemme. Lisäksi valintaan vaikutti pienet yksityiskohdat: jo tarjousvaiheessa Janne tuli paikan päälle ja halusi tutustua tuotantoon. Hänellä oli tähän tarkoitukseen päällä katu-uskottavat vaatteet ja omat turvakengät. Tällaiset nyanssit tekivät vaikutuksen.”
– Marko Orpana
”Ratkaisevaa oli valmentajien persoona ja kyky kuunnella joka hetkessä.”
– Jenni Hautakangas
MTTC:n valmentajat tutustuivat Mäkelä Alun toimintaympäristöön jo ennen varsinaisen ohjelman käynnistymistä. He tutustuivat tuotantoon käytännön tasolla, keskustelivat avainhenkilöiden kanssa ja loivat ohjelman, joka ei ollut vain ulkopuolelta tuotu konsepti, vaan juuri Mäkelä Alua varten rakennettu kokonaisuus.
Yhteinen kieli ja yhteinen suunta
Valmennusohjelmalle oli asetettu kunnianhimoiset tavoitteet: esihenkilöille tukea ihmisten johtamiseen, keinoja vaikuttaa organisaation tunnelmaan ja yksilöiden tunteisiin, ja yhteinen kieli ja ymmärrys siitä, mitä esihenkilötyö juuri Mäkelä Alulla on. Lisäksi valmennusohjelman ajatuksena oli se, että esihenkilöiden yhteisöllisyys kasvaa, kun he viettävät yhdessä aikaa yhteisen asian äärellä.
”Meillä oli monenkirjavaa tapaa toimia esihenkilönä. Halusimme varmistaa, että kaikilla on samanlaiset työkalut ja ymmärrys johtamisesta,” Tero kertoo.
Yhteishengen rakentaminen oli yhtä lailla keskiössä. ”Korona-ajan jälkeen moni oli urautunut omaan kuplaansa. Halusimme vahvistaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä. Kun esihenkilöt oppivat tuntemaan toisensa paremmin, arjen keskustelu helpottuu,” Jenni lisää.
Yhteistyö alkoi johtoryhmän työpajalla, jossa syntyi koko organisaatiota yhdistävä visio – Yhdessä Planeetan Parhaaksi. Ohjelman aikana esihenkilöitä valmennettiin sekä ryhminä että yksilöinä, ja ohjelman vaikuttavuutta mitattiin eläkevakuutusyhtiön henkilöstötyytyväisyyskyselyllä ja esihenkilöiden 360-kyselyllä sekä ennen valmennusohjelmaa että sen jälkeen. Lisäksi ohjelman aikana rakentui esihenkilöille Mäkelä Alun esihenkilötyön käsikirja, joka kokosi yhteen kansiin valmennetut sisällöt.
”Yhteinen visio lähti elämään heti. Se tuli todella nopeasti arjen puheisiin esihenkilövalmennusten jälkeen. Tämä oli meille todella iso asia – meillä on nyt jaettu innostava päämäärä, josta puhutaan ja johon viitataan arjen keskusteluissa.”
– Marko Orpana
”Esihenkilöiden valmennuksista tuli osa arkea. He puhuvat nyt samoista asioista, käyttävät samoja toimintamalleja ja luottavat yhdessä tekemiseen aivan uudella tasolla.”
– Jenni Hautakangas
”Viittaamme valmennuksiin ja työkaluihin arjessa usein. Oppeihin palataan, ja esihenkilöt harjoittelevat aktiivisesti tiimien eteenpäin viemistä. Toimintatapammekin ovat muuttuneet – nyt esimerkiksi piirrämme usein tussilla taululle, kun mietimme asioita yhdessä. Lisäksi pohdimme asioita entistä enemmän ihmisten kautta. Se on iso muutos, joka meillä tuotannon puolella on tapahtunut.”
– Tero Suomalainen
Kokonaisuudessaan Marko, Jenni ja Tero ovat tyytyväisiä tähänastiseen yhteistyöhön. Erityistä kiitosta sai Jannen ja Jaakon kyky joustaa – heistä näkyi, että taustalla oli huolellista valmistautumista, mutta he pystyivät tarvittaessa muokkaamaan toimintaa lennosta tilanteen vaatimalla tavalla. Lisäksi toiminta kehittyi koko ajan yhteistyön aikana.
Lisäksi kiitosta sai MTTC:n tapa ohjata yhteistyötä. Ohjausryhmätyöskentelyllä seurattiin yhdessä, missä mennään ja mitä seuraavaksi tulee, ja muokattiin toteutusta tarvittaessa.
”Haluan kiittää myös projektipäällikkönä toiminutta Johannaa siitä, että hän tuki erinomaisesti ohjelmaa koko ajan. Kyselyt lähtivät oikeaan aikaan, oikeat ihmiset olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja homma pysyi koko ajan hallussa. Meitä ohjattiin tehokkaasti, mikä antoi sekä meille että varmasti valmentajille mahdollisuuden keskittyä omaan työhömme.”
– Marko Orpana
Tulos: Esihenkilötyö vahvistui ja organisaation kulttuuri kehittyy
Ohjelmalle asetetut tavoitteet täyttyivät kiitettävästi. Kokonaisuudessaan Marko, Jenni ja Tero ovat tyytyväisiä tähänastiseen yhteistyöhön. Muutos ei jäänyt vain valmennuspäivien puheiksi, vaan toimintamallit jalkautuivat pysyväksi osaksi arkea:
- Henkilöstötyytyväisyyskyselyn tulokset nousivat merkittävästi esihenkilötyön osalta.
- Esihenkilöt viittaavat aktiivisesti koulutusten oppeihin arjen keskusteluissa.
- Johtoryhmän luoma missio ”Yhdessä Planeetan Parhaaksi” elää vahvasti ja on osa jokapäiväistä tekemistä.
- Esihenkilöiden työkalupakki laajeni, ja he osaavat kohdata haastavia tilanteita entistä paremmin.
”Johtamisen kehittäminen on matka, jolla ei koskaan pääse perille, mutta nyt olemme vahvasti oikealla tiellä.”
– Tero Suomalainen
Suosittelisitteko MTTC:tä?
”Jos kysyttäisiin, ostaisitko jälkiviisaana saman ohjelman, sanoisin ehdottomasti kyllä.”
– Tero Suomalainen
”Sanon suoraan: ihmiset ostavat ihmisiltä. Kolehmaiselta ja Lintuselta kannattaa ostaa.”
– Marko Orpana
MTTC:n tapa kohdata asiakas, rakentaa yksilöity ohjelma ja eläytyä yrityksen arkeen teki vaikutuksen. Tämä ei ole ollut vain koulutus – tämä on yhteinen kehitysmatka.
Haluatko viedä organisaatiosi johtamiskulttuurin uudelle tasolle? Ota yhteyttä MTTC:hen – aidosti vaikuttavaa valmennusta, joka jättää pysyvän jäljen.
