Onko lomasi kalenterimerkintä vai lupa ladata akkuja?
Kuvittele tämä: kesäloma alkaa. Työsähköposti on virallisesti hiljentynyt, mutta pää käy ylikierroksilla. Lomapäivissä on ohjelmaa aamusta iltaan – reissuja, juhlia, remonttia, tapaamisia, “nyt kun on aikaa” -projekteja. Päivistä tulee helposti uusi suorituslista. Ainoa ero on, että näistä töistä et saa rahaa. Johtajan lomastressi ei ollutkaan myytti, vaan todellisuutta.
Kuulostaako tutulta?
Aivan liian moni palaa lomalta sorvin ääreen uupuneempana kuin lomalle lähtiessään. Ei siksi, että työ olisi liian raskasta – vaan siksi, että emme osaa enää levätä ja palautua. Ja tämä koskee aivan erityisesti johtajia ja esihenkilöitä, joilla vastuu painaa vielä silloinkin, kun työpuhelin on lentotilassa.
Johtajana sinä asetat suunnan – myös levon ja palautumisen osalta. Jos sinä et pysähdy, ei pysähdy tiimisikään. Ja jos kukaan ei pysähdy, on ihan turha odottaa vuoden toisella puolikkaalla kovin kummoisia liiketuloksia.
Loma on todellinen investointi
Mietihän hetki: Milloin viimeksi annoit itsellesi luvan todella levätä?
Loma ei ole tyhjä tila kalenterissa. Se on paikka, jossa palautuminen tapahtuu. Ja palautuminen näyttää meistä jokaiselle erilaiselta. Toiselle se on hiljaisuutta ja pysähtymistä, toiselle tekemistä ja seikkailua. Jollekin rentoutuminen löytyy riippumatosta, toiselle maratonilta.
Tärkeää ei ole tapa – vaan tunne: miltä sinusta tuntuu, kun arki alkaa taas? Mukavasti levännyt vaiko ihan puhki ja ajatuksissa vain, että ”mahtavaa päästä töihin lepäämään!”?
Kun palaat töihin oikeasti palautuneena, olet paremmassa vireessä tekemään päätöksiä, johtamaan ihmisiä ja kohtaamaan arjen paineet. Samalla olet mallina muille – että palautuminen on osa tuloksentekoa, ei sen vastakohta. Hyvin lomalla palautuneet henkilöt ovat tutkitusti tuloksekkaampia työntekijöitä.
Jos vain suoritat lomasi kuin yhden projektin muiden joukossa, kukaan ei lopulta hyödy. Et sinä, ei läheisesi, ei työyhteisösi.
Ota siis hyvä asento ja pysähdy ihan hetkeksi. Mieti:
- Mikä saa sinut todella rentoutumaan?
- Mistä tiedät, että olet oikeasti palautunut – ja milloin viimeksi tunsit sen?
- Jos saisit valita yhden tavan, joka pitää lomafiiliksen mukana myös arjessa,
mikä se olisi? - Jos lomakalenterisi on täynnä, mistä voisit keventää?
- Miten olet varmistanut, ettet joudu miettimään syksyn hoidettavia asioita lomasi aikana?
Kun pysähtyy hetkeksi, sitä saattaa huomata, mitä eniten tarvitsee. Vapaasti erästä suurta suomalaista brändiä lainaten – levännyt mieli, tuloksekkaampi syksy.
Hyvää, levollista ja lataavaa kesää – nautitaan siitä täysillä.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus eic ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.